Kun askeleen toisensa jälkeen saa mieleensä saman kuvan, samat kasvot, tietää mitä etsii, tietää mitä odottaa. Kaipaa tavata tuon jonkun, istua tuokioksi, vaihtaa ajatus ja jatkaa matkaa. Kun kulkee pitkiä loputtomien metsien ympäröimiä hiekkateitä, harhailee poluilla etsien tietä vapauteen, voi joskus löytää jotain arvokasta. Mikä piristäisikään kulkijaa kuten raikas vesi jota metsäinen lähde voi tarjota? Vain hiljaisuus ympärillä, syksyinen metsä. Jotenkin sitä aina kaipaa sinne, hiljaisuuden rannalle, ja kun on siellä huomaa jotain uupuvan. Missä onkaan se tyttö jonka kanssa tämän tahtoi jakaa? Ja sama tuttu tyhjyys sydämessä, kaipaus.