Kun
askeleen toisensa jälkeen saa mieleensä saman kuvan, samat kasvot,
tietää mitä etsii, tietää mitä odottaa. Kaipaa tavata tuon jonkun,
istua tuokioksi, vaihtaa ajatus ja jatkaa matkaa. Kun kulkee pitkiä
loputtomien metsien ympäröimiä hiekkateitä, harhailee poluilla etsien
tietä vapauteen, voi joskus löytää jotain arvokasta. Mikä
piristäisikään kulkijaa kuten raikas vesi jota metsäinen lähde voi
tarjota? Vain hiljaisuus ympärillä, syksyinen metsä. Jotenkin sitä aina
kaipaa sinne, hiljaisuuden rannalle, ja kun on siellä huomaa jotain
uupuvan. Missä onkaan se tyttö jonka kanssa tämän tahtoi jakaa? Ja sama
tuttu tyhjyys sydämessä, kaipaus.
torstai, 11. lokakuu 2007
Kommentit