Kuljen ympyrää huoneesta toiseen ja kuuntelen lautojen narinaa hiljaisuuden keskellä. Katselen pihan kuolemaa tekevän näköisiä puita, jotka yrittävät karistella viimeisiäkin sinnikkäästi olemassaolostaan kiinni pitäviä lehtiä maahan. Kauniin tasaista harmautta pienen peltotilkun yli metsän laitaan ja eteenpäin. On hetkiä jolloin mietteet lähtee sanoista kunpa voisi. Kunpa voisi istua hiljaa jonkun rakkaan läsnäolossa, juoda teetä ja kohennella tulta takassa. Oikeastaan, miksei voisi. Itsepäisen ihmisen itsepäisiä päätöksiä ja niiden seurauksia miettien voikin taas jatkaa seuraavan kierroksen huoneiden halki. Jos siivoasi, ei tarvitsisi potkia pölyä kulkiessaan. Tai keittäisi teetä ja lakkaisi kulkemasta.